Jonathan Harris

Jonathan Harris

Jonathan Harris oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänellä oli yli 500 televisio- ja elokuvaroolia, joiden lisäksi hän esiintyi kertojanäänenä ja ääninäyttelijänä. Hän näytteli myös puheteatterissa ja radiossa. Hän oli tyyppinäyttelijä perushahmonaan "pahikset", joissa on usein koominen ulottuvuus. Harris näytteli muun muassa 1960-luvun televisiosarjoissa The Third Man ja Lost in Space.