Pianisti

Pianisti
Elokuva · Draama · Sota ja armeija

Elokuva alkaa, kun Władysław Szpilmanin työpaikkaan, varsovalaiseen radioon osuu pommi. Szpilman saa kuulla radiosta kotonaan, että Iso-Britannia on julistanut sodan Saksalle. Uskoen, että sota on ohi nopeasti, Szpilmanin perhe iloitsee uutisesta. Kuukaudet kuluvat ja juutalaisten elinolot heikentyvät ja heidän oikeutensa pienenevät: perheet saavat pitää taloudessaan vain rajoitetun määrän rahaa, he joutuvat käyttämään käsivarsinauhoja ja lopulta heidät pakotetaan muuttamaan Varsovan ghettoon. Siellä he joutuvat kohtaamaan nälän ja natsien jatkuvan nöyryyttämisen. Lopulta juutalaiset kootaan yhteen keskitysleireille karkottamista varten. Władysław pelastuu keskitysleiriltä viime hetkellä tutun juutalaispoliisin avulla. Erotettuna perheestään Władysław selviytyy Varsovan ghetossa ja sen ulkopuolella hänet muistavien ihmisten avulla.

2003 · 2h 28m
  • 95%
Pääosissa Adrien Brody, Emilia Fox, Thomas Kretschmann
Ohjaaja Roman Polański

Trailerit

  • Pianisti
    Draama

Aiheeseen liittyvää

  • Schindlerin lista
  • Poika Raidallisessa Pyjamassa
  • A Hidden Life
  • The Zone of Interest
  • Saving Private Ryan
  • Kuninkaan puhe
  • Song of Names
  • Auringon Valtakunta
  • Englantilainen Potilas

Esiintyjät ja tekijät

  • Adrien Brody
    Wladyslaw Szpilman
  • Emilia Fox
    Dorota
  • Thomas Kretschmann
    Captain Wilm Hosenfeld
  • Frank Finlay
    The Father
  • Maureen Lipman
    The Mother
  • Ed Stoppard
    Henryk
  • J‌R
    Julia Rayner
    Regina
  • Jessica Kate Meyer
    Halina
  • Ruth Platt
    Janina
  • Joachim Paul Assböck
    German Soldier
  • Nina Franoszek
    Polish lady

Tietoja

Pianisti

Draama

Elokuva alkaa, kun Władysław Szpilmanin työpaikkaan, varsovalaiseen radioon osuu pommi. Szpilman saa kuulla radiosta kotonaan, että Iso-Britannia on julistanut sodan Saksalle. Uskoen, että sota on ohi nopeasti, Szpilmanin perhe iloitsee uutisesta. Kuukaudet kuluvat ja juutalaisten elinolot heikentyvät ja heidän oikeutensa pienenevät: perheet saavat pitää taloudessaan vain rajoitetun määrän rahaa, he joutuvat käyttämään käsivarsinauhoja ja lopulta heidät pakotetaan muuttamaan Varsovan ghettoon. Siellä he joutuvat kohtaamaan nälän ja natsien jatkuvan nöyryyttämisen. Lopulta juutalaiset kootaan yhteen keskitysleireille karkottamista varten. Władysław pelastuu keskitysleiriltä viime hetkellä tutun juutalaispoliisin avulla. Erotettuna perheestään Władysław selviytyy Varsovan ghetossa ja sen ulkopuolella hänet muistavien ihmisten avulla.

95 %

TOMATOMETER
Keskiarvo 8.5
Arviot 186
Fresh 177
Rotten 9

Lisätietoja

Studio
R.P. Productions
Julkaistu
2003
Kesto
2 t 28 min
Luokitus
K-18
Sisältövaroitukset
Karkeaa kieltä, Väkivaltaa
Alkuperäalueet
Ranska, Yhdysvallat, Iso-Britannia, Saksa, Puola, Japani, Alankomaat
© 2002 Focus Features. All Rights Reserved.

Kielet

Alkuperäinen ääni
Englanti, Englanti (Iso-Britannia), Englanti (Puola), Venäjä, Saksa, Ranska
Ääni

Englanti (Iso-Britannia) (AAC, ⁨Dolby 5.1⁩)

Tekstitys

Suomi , Italia (Italia) , Korea , Norja , Ruotsi , Tanska

  • English (UK)
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Brunei Darussalam
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)

Copyright © 2026 Apple Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

  • Internet-palveluiden käyttöehdot
  • Apple TV ja tietosuoja
  • Evästevaroitus
  • Tuki
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Brunei Darussalam
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)