Nuotin vierestä

Nuotin vierestä
Elokuva · Komedia

Insinööri-Arto kuulee kauhukseen, että hänen äitinsä Leena aikoo osallistua Kotkassa järjestettäviin karaoken SM-kisoihin. Pyynnöstä Arto lupautuu kuskaamaan Leenan kisoihin taka-ajatuksenaan matkan aikana ylipuhua tai vaikka huijata tämä muuttamaan mieltään osallistumisesta. Samalla pidättyväinen Arto haluaa estää äitiään häpäisemästä itsensä julkisesti. Karaokekisoissa Arto kuitenkin ymmärtää, kuinka tärkeää esiintyminen äidille on. Lisäksi tuomaristossa istuva viehättävä laulajatar Susanna kiinnittää Arton huomion. Arto tekeekin Otaniemen koulimilla aivoillaan sotasuunnitelman äitinsä kisakunnon kohentamiseksi ja kisassa pitämiseksi mahdollisimman pitkään. Leenalla on myös koko ajan ollut juoni poikansa suhteen. Hän haluaisi että Arto ymmärtäisi irrottautua ahtaasta elämästään, varautuneista asenteistaan ja mielellään myös kireästä vaimostaan Marjukasta. Nuotin vierestä on draamakomedia hauskanpidosta, heittäytymisestä, häpeästä luopumisesta ja sen hyväksymisestä, että elämässä harvoin kaikki menee niin kuin on suunnitellut.

2016 · 1h 38m
Pääosissa Riku Nieminen, Leena Uotila, Pihla Viitala
Ohjaaja Lauri Nurkse

Trailerit

  • Nuotin vierestä
    Komedia

Aiheeseen liittyvää

  • Eila, Rampe ja Likka
  • 21 Tapaa Pilata Avioliitto
  • Äkkilähtö
  • Ihmisen osa
  • The Underdoggs
  • Sooloilua
  • Roxanne

Esiintyjät ja tekijät

  • R‌N
    Riku Nieminen
    Arto
  • L‌U
    Leena Uotila
    Leena
  • Pihla Viitala
    Marjukka
  • Lauri Nurkse
    Ohjaaja
  • J‌H
    Johanna Hartikainen
    Käsikirjoittaja

Tietoja

Nuotin vierestä

Komedia

Insinööri-Arto kuulee kauhukseen, että hänen äitinsä Leena aikoo osallistua Kotkassa järjestettäviin karaoken SM-kisoihin. Pyynnöstä Arto lupautuu kuskaamaan Leenan kisoihin taka-ajatuksenaan matkan aikana ylipuhua tai vaikka huijata tämä muuttamaan mieltään osallistumisesta. Samalla pidättyväinen Arto haluaa estää äitiään häpäisemästä itsensä julkisesti. Karaokekisoissa Arto kuitenkin ymmärtää, kuinka tärkeää esiintyminen äidille on. Lisäksi tuomaristossa istuva viehättävä laulajatar Susanna kiinnittää Arton huomion. Arto tekeekin Otaniemen koulimilla aivoillaan sotasuunnitelman äitinsä kisakunnon kohentamiseksi ja kisassa pitämiseksi mahdollisimman pitkään. Leenalla on myös koko ajan ollut juoni poikansa suhteen. Hän haluaisi että Arto ymmärtäisi irrottautua ahtaasta elämästään, varautuneista asenteistaan ja mielellään myös kireästä vaimostaan Marjukasta. Nuotin vierestä on draamakomedia hauskanpidosta, heittäytymisestä, häpeästä luopumisesta ja sen hyväksymisestä, että elämässä harvoin kaikki menee niin kuin on suunnitellut.

Lisätietoja

Studio
FremantleMedia Finland
Julkaistu
2016
Kesto
1 t 38 min
Luokitus
K-7
Alkuperäalue
Suomi
© 2015 FremantleMedia Finland Oy. All rights reserved.

Kielet

Alkuperäinen ääni
Suomi
Ääni

Suomi (AAC, ⁨Dolby 5.1⁩)

Tekstitys

Suomi (Ohjelmatekstitys), Ruotsi

  • English (UK)
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Brunei Darussalam
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)

Copyright © 2026 Apple Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

  • Internet-palveluiden käyttöehdot
  • Apple TV ja tietosuoja
  • Evästevaroitus
  • Tuki
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Brunei Darussalam
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)