Numeromurha
Sandra Bullock esittää murharyhmän etsivä Cassie Mayweatheria, joka joutuu kamppailemaan henkilökohtaisten demoniensa kanssa samalla, kun hän seuraa vaistojaan napatakseen murhaajat epätavallisesta tapauksessa. Uhri on tuntematon. Johtolangat osoittavat yhteen suuntaan - mutta todistusaineiston ketju on liiankin täydellinen. Poliisitutkimuksen edetessä jännitys tiivistyy tässä trillerissä, jonka on ohjannut Barbet Schroeder. Elokuva tähdittävät nousevat nuoret tähdet Ryan Gosling (The Believer) ja Michael Pitt (Finding Forrester) esittävät kaikkeen kyllästyneitä rikkaita nuoria, jotka suunnittelevat huolellisesti täydellisen murhan ja sitten toteuttavat surmatyön viimeistä piirtoa myöten. Nuoret tappajat seuraavat vierestä, kun poliisi löytää heidän tarkoituksella jättämänsä johtolangat. Kaksikko luulee päässeensä murhasta kuin koira veräjästä.