Nouvelle Vague
Richard Linklaterin oodi elokuvan ilolle sukeltaa Viimeiseen hengenvetoon -elokuvan tuotannon hilpeisiin käänteisiin. Cahiers du Cinéma -lehden toimituksessa riitti vauhtia. Toimittajista Claude Chabrol oli jo ohjannut kaksi elokuvaa. François Truffaut oli lähdössä Cannesin elokuvajuhlat -festivaaleille esittelemään esikoistaan 400 kepposta. Jean-Luc Godard kähvelsi lehden kassasta matkarahat ja lähti mukaan. Kaikki tiesivät, että nyt tapahtuu jotain uutta. Godardin oli päästävä ohjaamaan. Se on helppoa: huijataan tuottaja mukaan, puhutaan Jean Seberg (Zoey Deutch) hehkumaan naispääosaan, ja Jean-Paul Belmondo (Aubry Dullin) on kuin luotu konnan rooliin. Aamuisin keksitään pätkä käsikirjoitusta kahvilassa, kuvataan tunti tai koko päivä – kyllä tästä elokuva tulee. Sivuosissa vilahtelee Robert Bressonin, Jean-Pierre Melvillen ja Roberto Rossellinin kaltaisia hahmoja. Kaikki tämä on historiallisesti tarkkaa ja samanaikaisesti keksittyä. Uransa huipulla oleva Richard Linklater (Rakkautta ennen -trilogia, Boyhood) tavoittaa sen välittömyyden, joka kuvauksissa vallitsi – yhtä lailla kameran edessä ja takana, sekä etenkin kuvaustauoilla, joita oli paljon.