Megalodon

Megalodon
Elokuva · Toiminta · Kauhu

Syvänmeren sukellusvene, jossa on kansainvälinen tutkimusmiehistö, makaa toimintakyvyttömänä Tyynenmeren pohjassa jouduttuaan massiivisen, aiemmin sukupuuttoon kuolleeksi luullun hain hyökkäyksen kohteeksi. Ajan käydessä vähiin uraauurtava kiinalainen meritieteilijä (Winston Chao) palkkaa syvänmeren pelastussukelluksen asiantuntijan Jonas Taylorin (Jason Statham) pelastamaan miehistön – sekä itse valtameren – tältä pysäyttämättömältä uhalta: jättiläismäiseltä yli 23 metrin pituiselta esihistorialliselta hailta, joka tunnetaan Megalodonina. Kukaan ei osannut arvata, että Taylor oli kohdannut saman kauhistuttavan otuksen vuosia aiemmin. Nyt hänen on vaarannettava henkensä pelastaakseen meren syvyyksiin loukkuun jääneet ihmiset, mikä vie hänet jälleen kerran kasvotusten kaikkien aikojen mahtavimman ja suurimman pedon kanssa!

2018 · 1h 53m
  • 47%
Pääosissa Jason Statham, Li Bingbing, Rainn Wilson
Ohjaaja Jon Turteltaub

Trailerit

  • Megalodon
    Toiminta

Aiheeseen liittyvää

  • Meg 2: The Trench
  • Megalodon The Frenzy
  • Megalodon Rising
  • Megalodon
  • Tappajahai
  • Kong: Pääkallosaari
  • Jurassic World: Kaatunut valtakunta
  • Deep Blue Sea
  • Deep Blue Sea 2

Esiintyjät ja tekijät

  • Jason Statham
    Jonas Taylor
  • Li Bingbing
    Suyin
  • Rainn Wilson
    Morris
  • Cliff Curtis
    Mac
  • Winston Chao
    Zhang
  • Shuya Sophia Cai
    Meiying
  • Ruby Rose
    Jaxx
  • Page Kennedy
    DJ
  • Robert Taylor
    Heller
  • Ólafur Darri Ólafsson
    The Wall
  • Jessica McNamee
    Lori

Paketit

  • Warner Bros Firsts: Action and Adventure Bundle
  • Meg 2-Film Bundle

Tietoja

Megalodon

Toiminta

Syvänmeren sukellusvene, jossa on kansainvälinen tutkimusmiehistö, makaa toimintakyvyttömänä Tyynenmeren pohjassa jouduttuaan massiivisen, aiemmin sukupuuttoon kuolleeksi luullun hain hyökkäyksen kohteeksi. Ajan käydessä vähiin uraauurtava kiinalainen meritieteilijä (Winston Chao) palkkaa syvänmeren pelastussukelluksen asiantuntijan Jonas Taylorin (Jason Statham) pelastamaan miehistön – sekä itse valtameren – tältä pysäyttämättömältä uhalta: jättiläismäiseltä yli 23 metrin pituiselta esihistorialliselta hailta, joka tunnetaan Megalodonina. Kukaan ei osannut arvata, että Taylor oli kohdannut saman kauhistuttavan otuksen vuosia aiemmin. Nyt hänen on vaarannettava henkensä pelastaakseen meren syvyyksiin loukkuun jääneet ihmiset, mikä vie hänet jälleen kerran kasvotusten kaikkien aikojen mahtavimman ja suurimman pedon kanssa!

47 %

TOMATOMETER
Keskiarvo 5.3
Arviot 311
Fresh 146
Rotten 165

Lisätietoja

Studio
Warner Home Video
Julkaistu
2018
Kesto
1 t 53 min
Luokitus
K-12
Alkuperäalueet
Yhdysvallat, Kiina, Manner-
© 2018 Warner Bros. Entertainment Inc. All Rights Reserved.

Kielet

Alkuperäinen ääni
Englanti, Englanti (Iso-Britannia), Ranska
Ääni

Englanti (Yhdysvallat) (Kuvailutulkkaus, ⁨Dolby 5.1⁩, Dolby Atmos, AAC)

Tekstitys

Suomi , Arabia , Bulgaria , Englanti (Yhdysvallat) (Kuvaileva tekstitys), Espanja (Espanja) , Espanja (Latinalainen Amerikka) , Heprea , Hollanti (Alankomaat) , Italia (Italia) , Japani (Japani) , Kiina (perinteinen) , Korea , Kreikka , Latvia , Liettua , Norja , Portugali (Brasilia) , Portugali (Portugali) , Puola , Ranska (Kanada) , Ruotsi , Saksa (Saksa) , Sloveeni , Tanska , Thai , Tšekki , Turkki , Unkari , Venäjä , Viro

Käyttöapu

Kuvaileva tekstitys viittaa vuorosanoja olennaisilla tiedoilla täydentävään tekstitykseen saatavilla olevalla kielellä.
Kuvailutulkkaus (AD) viittaa selostusraitaan, jossa kuvataan, mitä ruudulla tapahtuu, jotta sokeat ja heikkonäköiset voivat seurata ohjelmaa.
  • English (UK)
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Brunei Darussalam
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)

Copyright © 2026 Apple Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

  • Internet-palveluiden käyttöehdot
  • Apple TV ja tietosuoja
  • Evästevaroitus
  • Tuki
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Brunei Darussalam
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)