Il Bagno Turco

Elokuva · Draama · Romantiikka

Francesco on arkkitehti, joka perii Anita-tätinsä – jota hän ei edes muistanut – kuoltua Turkin Istanbulissa sijaitsevan vanhan turkkilaisen saunan eli hamamin. Hän lähtee Turkkiin aikomuksenaan myydä rakennus mahdollisimman nopeasti ja palata heti Roomassa sijaitsevaan studioonsa, jonka hän jakaa ystävänsä, Paolon, ja vaimonsa, Martan, kanssa. Francescon ja Martan avioliitto on ajautunut kriisiin. Istanbulissa hänet toivottaa tervetulleeksi Osmanin perhe, joka pyöritti hamamia yhdessä nyt edesmenneen Anita-tädin kanssa. Paikka on tosin ollut suljettuna jo vuosikaupalla. Koko perhe piti Anitasta kovasti ja osoittaa suurta vieraanvaraisuutta Francescoa kohtaan, mistä tämä yllättyy myönteisesti. Istanbul kiehtoo Francescoa, joka on myös rakastumassa Osmanin poikaan, Mehmetiin. Francesco päättääkin olla myymättä rakennusta ja jäädä Istanbuliin kunnostaakseen sen. Ajan myötä myös Marta saapuu Istanbuliin. Hän on päättänyt erota Francescosta lopullisesti ja tunnustaa pettäneensä tätä Paolon kanssa jo kahden vuoden ajan. Tämän vuoksi Marta päättää muuttaa Italiaan, mutta sitten kaikki muuttuu, kun kiinteistön ostamisesta kiinnostuneen tahon lähettämät palkkamurhaajat tappavat Francescon. Marta päättääkin jäädä jatkamaan Francescon aloittamaa työtä.

1997 · 1h 34m
  • 82%
Pääosissa Alessandro Gassmann, Francesca D'Aloja, Carlo Cecchi
Ohjaaja Ferzan Özpetek

Aiheeseen liittyvää

  • Where Are You Going, Habibi?
  • Blessed Boys
  • Call Me By Your Name
  • Firebird
  • Martin Eden
  • Benedetta
  • Far from Heaven
  • On Swift Horses
  • Happy Together

Esiintyjät ja tekijät

  • Alessandro Gassmann
    Francesco
  • F‌D
    Francesca D'Aloja
    Marta
  • Carlo Cecchi
    Oscar
  • H‌E
    Halil Ergün
    Osman
  • S‌S
    Serif Sezer
    Perran
  • Mehmet Günsür
    Mehmet
  • Başak Köklükaya
    Fusun
  • Alberto Molinari
    Paolo
  • Z‌T
    Zozo Toledo
    Zozo
  • Z‌A
    Zerrin Arbas
    Näyttelijä
  • N‌M
    Necdet Mahfi Ayral
    Näyttelijä

Tietoja

Il Bagno Turco

Draama

Francesco on arkkitehti, joka perii Anita-tätinsä – jota hän ei edes muistanut – kuoltua Turkin Istanbulissa sijaitsevan vanhan turkkilaisen saunan eli hamamin. Hän lähtee Turkkiin aikomuksenaan myydä rakennus mahdollisimman nopeasti ja palata heti Roomassa sijaitsevaan studioonsa, jonka hän jakaa ystävänsä, Paolon, ja vaimonsa, Martan, kanssa. Francescon ja Martan avioliitto on ajautunut kriisiin. Istanbulissa hänet toivottaa tervetulleeksi Osmanin perhe, joka pyöritti hamamia yhdessä nyt edesmenneen Anita-tädin kanssa. Paikka on tosin ollut suljettuna jo vuosikaupalla. Koko perhe piti Anitasta kovasti ja osoittaa suurta vieraanvaraisuutta Francescoa kohtaan, mistä tämä yllättyy myönteisesti. Istanbul kiehtoo Francescoa, joka on myös rakastumassa Osmanin poikaan, Mehmetiin. Francesco päättääkin olla myymättä rakennusta ja jäädä Istanbuliin kunnostaakseen sen. Ajan myötä myös Marta saapuu Istanbuliin. Hän on päättänyt erota Francescosta lopullisesti ja tunnustaa pettäneensä tätä Paolon kanssa jo kahden vuoden ajan. Tämän vuoksi Marta päättää muuttaa Italiaan, mutta sitten kaikki muuttuu, kun kiinteistön ostamisesta kiinnostuneen tahon lähettämät palkkamurhaajat tappavat Francescon. Marta päättääkin jäädä jatkamaan Francescon aloittamaa työtä.

82 %

TOMATOMETER
Keskiarvo 6.2
Arviot 17
Fresh 14
Rotten 3

Lisätietoja

Studio
Minerva Pictures
Julkaistu
1997
Kesto
1 t 34 min
Luokitus
K-12
Alkuperäalueet
Italia, Espanja, Turkki
© 2019 Salzgeber & Co. Medien GmbH

Kielet

Alkuperäinen ääni
Turkki, Italia, Italia (Italia)
Ääni

Italia (Italia) , Turkki (Turkki)

Tekstitys

Espanja (Latinalainen Amerikka) (Ohjelmatekstitys)

  • English (UK)
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Brunei Darussalam
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)

Copyright © 2026 Apple Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

  • Internet-palveluiden käyttöehdot
  • Apple TV ja tietosuoja
  • Evästevaroitus
  • Tuki
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Brunei Darussalam
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)