Barbie ja Pegasoksen taika

Barbie ja Pegasoksen taika
Elokuva · Lapset ja perhe · Seikkailu

Kauan sitten kaukaisessa kuningaskunnassa ilkeä velho vaatii kaunista Prinsessa Annikaa puolisokseen. Annikan kieltäydyttyä velho loihtii hänen vanhempansa, kuninkaan ja kuningattaren kiviksi. Annika pelastuu viime hetkellä kun ihmeellinen lentävä hevonen tulee hänen avukseen ja vie hänet mukanaan maagiseen Pilvivaltakuntaan. Siellä Annika saa tietää, että lentävä hevonen onkin hänen sisarensa Brietta, jonka samainen velho on noitunut jo vuosia sitten, tämänkin kieltäydyttyä menemästä naimisiin velhon kanssa! Pilvikuningatar Rayla kertoo, että velhon loitsun peruuttamiseksi Annikan täytyy takoa valosauva rohkeudesta, hohtava jalokivi toivon ikuisesta tulesta sekä sormus rakkaudesta. Niinpä Annika ja Brietta kulkevat halki kiellettyjen metsien, ohi lumisten vuorenhuippujen ja läpi syvien kylmien jääluolien yhdessä uusien ystäviensä, herttaisen Shiver-jääkarhun sekä komean Prinssi Aidanin kanssa. Urheat ystävykset onnistuvat tehtävässään ja Annikan onnistuu pelastaa vanhempansa sekä muuttaa Brietta jälleen kauniiksi prinsessaksi. Yhdessä sisarukset ja heidän uudet ystävänsä juhlivat onnellista loppua Pilvivaltakunnassa!

2012 · 1h 23m
Pääosissa Kelly Sheridan, Jessica Amlee, Kathleen Barr
Ohjaaja Greg Richardson

Trailerit

  • Barbie ja Pegasoksen taika
    Lapset ja perhe

Aiheeseen liittyvää

  • Barbie™ Mermaidia™
  • Barbie™: Sateenkaaren Taikaa™
  • Barbie™ eläinsaaren Prinsessana
  • Mariposa™ ja keijuprinsessa
  • Barbie™ Tähkäpää
  • Barbie™ ja 12 Tanssivaa Prinsessaa
  • Barbie™ Mariposa Ja hänen Perhoskeiju-ystävänsä™
  • Barbie™ Pähkinänsärkijä - baletissa
  • Barbie™ ja Timanttilinna

Esiintyjät ja tekijät

  • K‌S
    Kelly Sheridan
    Princess Annika/Troll/Wife 3
  • Jessica Amlee
    Blush
  • K‌B
    Kathleen Barr
    Shiver/Queen/Rayla The Cloud Queen/Troll/Wife 1/Eric
  • J‌D
    John DeSantis
    Ollie The Giant
  • B‌D
    Brian Drummond
    Ferris/Aidan's Father
  • Mark Hildreth
    Aidan
  • Andrea Libman
    Lilac
  • L‌L
    Lalainia Lindbjerg
    Brietta/Troll/Wife 2
  • C‌M
    Colin Murdock
    Wenlock
  • R‌R
    Russell Roberts
    King
  • C‌S
    Chantal Strand
    Rose

Tietoja

Barbie ja Pegasoksen taika

Lapset ja perhe

Kauan sitten kaukaisessa kuningaskunnassa ilkeä velho vaatii kaunista Prinsessa Annikaa puolisokseen. Annikan kieltäydyttyä velho loihtii hänen vanhempansa, kuninkaan ja kuningattaren kiviksi. Annika pelastuu viime hetkellä kun ihmeellinen lentävä hevonen tulee hänen avukseen ja vie hänet mukanaan maagiseen Pilvivaltakuntaan. Siellä Annika saa tietää, että lentävä hevonen onkin hänen sisarensa Brietta, jonka samainen velho on noitunut jo vuosia sitten, tämänkin kieltäydyttyä menemästä naimisiin velhon kanssa! Pilvikuningatar Rayla kertoo, että velhon loitsun peruuttamiseksi Annikan täytyy takoa valosauva rohkeudesta, hohtava jalokivi toivon ikuisesta tulesta sekä sormus rakkaudesta. Niinpä Annika ja Brietta kulkevat halki kiellettyjen metsien, ohi lumisten vuorenhuippujen ja läpi syvien kylmien jääluolien yhdessä uusien ystäviensä, herttaisen Shiver-jääkarhun sekä komean Prinssi Aidanin kanssa. Urheat ystävykset onnistuvat tehtävässään ja Annikan onnistuu pelastaa vanhempansa sekä muuttaa Brietta jälleen kauniiksi prinsessaksi. Yhdessä sisarukset ja heidän uudet ystävänsä juhlivat onnellista loppua Pilvivaltakunnassa!

Lisätietoja

Studio
Mattel
Julkaistu
2012
Kesto
1 t 23 min
Luokitus
S/T
Alkuperäalue
Yhdysvallat
© 2005 Mattel, Inc. All Rights Reserved.

Kielet

Alkuperäinen ääni
Englanti
Ääni

Suomi (AAC, ⁨Dolby 5.1⁩), Englanti (Yhdysvallat) (AAC, ⁨Dolby 5.1⁩)

Tekstitys

Englanti (Yhdysvallat)

  • English (UK)
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Brunei Darussalam
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)

Copyright © 2026 Apple Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

  • Internet-palveluiden käyttöehdot
  • Apple TV ja tietosuoja
  • Evästevaroitus
  • Tuki
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Brunei Darussalam
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)