Antlers

Antlers
Elokuva · Kauhu · Fantasia

Karmaisevan ANTLERS-kauhutrillerin tekijäkaartiin kuuluvat palkittu fantasiaelokuvien tuottaja Guillermo del Toro, ohjaaja-käsikirjoittaja Scott Cooper sekä käsikirjoittajat C. Henry Chaisson ja Nick Antosca. Oregonilaisen pikkukaupungin opettaja Julia Meadows (Keri Russell) huomaa jotain outoa Lucas-oppilaansa käytöksessä. Hiljainen erakkopoika tuottaa koulutehtävissään järkyttävää materiaalia kansantarinoiden hirviöistä, joten Julia huolestuu ja päättää tutkia Lucasin kotioloja. Kun pojan surkea tilanne selviää, Julia ryhtyy tutkimaan asiaa tarkemmin kaupungin seriffinä toimivan Paul-veljensä (Jesse Plemons) kanssa, ja sisarukset pääsevät Lucasin vaarallisen salaisuuden jäljille. Kun koko totuus Lucasin perheestä paljastuu, tapahtumat saavat kammottavan käänteen. Genren mestarin Del Toron lisäksi tekijäkaartiin kuuluvat tuottajat David S. Goyer ja J. Miles Dale sekä vastaavina tuottajina Jim Rowe, Nick Antosca ja Kevin Turen. Näyttelijät Graham Greene, Scott Haze, Rory Cochrane ja Amy Madigan tähdittävät tätä vertahyytävää kertomusta, jossa muinaiset kauhut kohtaavat ihmisen kyltymättömän ahneuden ja sen nykyilmentymät köyhyyden, addiktion ja ympäristötuhon muodoissa.

2021 · 1h 39m
  • 59%
Pääosissa Keri Russell, Jesse Plemons, Jeremy T. Thomas
Ohjaaja Scott Cooper

Trailerit

  • Antlers
    Kauhu

Aiheeseen liittyvää

  • The Night House
  • Malignant
  • Weapons
  • Gretel and Hansel
  • The Witch
  • Candyman
  • It Follows
  • The Babadook
  • Run Rabbit Run

Esiintyjät ja tekijät

  • Keri Russell
    Julia Meadows
  • Jesse Plemons
    Paul Meadows
  • Jeremy T. Thomas
    Lucas Weaver
  • Graham Greene
    Warren Stokes
  • Scott Haze
    Frank Weaver
  • Rory Cochrane
    Dan Lecroy
  • Amy Madigan
    Principal Booth
  • C‌D
    Cody Davis
    Clint
  • S‌D
    Sawyer D. Jones
    Aiden Weaver
  • L‌M
    Lyla Marlow
    Jasmine Drury
  • J‌D
    Jesse Downs
    Harrison Crawford

Tietoja

Antlers

Kauhu

Karmaisevan ANTLERS-kauhutrillerin tekijäkaartiin kuuluvat palkittu fantasiaelokuvien tuottaja Guillermo del Toro, ohjaaja-käsikirjoittaja Scott Cooper sekä käsikirjoittajat C. Henry Chaisson ja Nick Antosca. Oregonilaisen pikkukaupungin opettaja Julia Meadows (Keri Russell) huomaa jotain outoa Lucas-oppilaansa käytöksessä. Hiljainen erakkopoika tuottaa koulutehtävissään järkyttävää materiaalia kansantarinoiden hirviöistä, joten Julia huolestuu ja päättää tutkia Lucasin kotioloja. Kun pojan surkea tilanne selviää, Julia ryhtyy tutkimaan asiaa tarkemmin kaupungin seriffinä toimivan Paul-veljensä (Jesse Plemons) kanssa, ja sisarukset pääsevät Lucasin vaarallisen salaisuuden jäljille. Kun koko totuus Lucasin perheestä paljastuu, tapahtumat saavat kammottavan käänteen. Genren mestarin Del Toron lisäksi tekijäkaartiin kuuluvat tuottajat David S. Goyer ja J. Miles Dale sekä vastaavina tuottajina Jim Rowe, Nick Antosca ja Kevin Turen. Näyttelijät Graham Greene, Scott Haze, Rory Cochrane ja Amy Madigan tähdittävät tätä vertahyytävää kertomusta, jossa muinaiset kauhut kohtaavat ihmisen kyltymättömän ahneuden ja sen nykyilmentymät köyhyyden, addiktion ja ympäristötuhon muodoissa.

59 %

TOMATOMETER
Keskiarvo 5.9
Arviot 179
Fresh 106
Rotten 73

Lisätietoja

Studio
Phantom Four Films / Double Dare You Productions
Julkaistu
2021
Kesto
1 t 39 min
Luokitus
K-15
Alkuperäalueet
Yhdysvallat, Kanada, Meksiko
© 2020 Twentieth Century Fox Film Corporation

Kielet

Alkuperäinen ääni
Englanti, Englanti (Iso-Britannia)
Ääni

Englanti (Kuvailutulkkaus, AAC, ⁨Dolby 5.1⁩)

Tekstitys

Suomi , Englanti (Ohjelmatekstitys), Arabia , Bulgaria , Espanja (Espanja) , Heprea , Hollanti , Indonesia , Islanti , Japani (Japani) , Kantoninkiina (perinteinen) , Kiina (perinteinen) , Korea , Kreikka , Kroatia , Latvia , Liettua , Malaiji , Norja , Portugali (Portugali) , Puola , Ruotsi , Slovakki , Sloveeni , Tanska , Thai , Tšekki , Turkki , Ukraina , Unkari , Vietnam , Viro

Käyttöapu

Kuvailutulkkaus (AD) viittaa selostusraitaan, jossa kuvataan, mitä ruudulla tapahtuu, jotta sokeat ja heikkonäköiset voivat seurata ohjelmaa.
  • English (UK)
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Brunei Darussalam
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)

Copyright © 2026 Apple Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

  • Internet-palveluiden käyttöehdot
  • Apple TV ja tietosuoja
  • Evästevaroitus
  • Tuki
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Brunei Darussalam
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)